Tänään tyhjennettiin pikkuveljen asuntoa. Koko perhe, nuorimpia pikkuveljiä lukuunottamatta mukana. Kukin otti muistoksi mitä tahtoi, huonekalut kierrätykseen, vaatteet minä lähetän Karjalaan, osa roskiin, osa myydään kirpputorilla.
Todella raskasta, todella raskasta.
Äiti, pikkuveljeni isä ja vanhin pikkuveljeni olivat olleet ensimmäisenä paikalla. Itsemurha se oli. Veljeni oli oksentanut sänkyynsä. Lakanat ja patjat oli jo heti viety roskiin. Oksennusta oli vielä lattialla.. Tietokone oli päällä.
Veljeni tukihenkilökin tuli paikalle, veljeni exäkin oli siellä. Kaikille jotain muistoa.

Mä luulin olevani kylmä tai jotenkin hemmetin vahva, että tää olis jo ohi. Ei tuu mitään. Omat lapset vieressä, onneksi on olohuone pimeänä niin eivät huomaa kun äiti itkee.
Mulla vaan pyörii mielessä oma pieni veljeni. Miksen mä pystyny suojeleen sitä?! Voi rakas! Tuu siskon syliin, mä puhallan pipin pois!


Alla oleva video veljeni muistolle...